Naapurin koira haukahtaa. Vaikenee. Haukahtaa. Vaikenee. Tutkakuvassa on pilvikaikua. Koko päivän kuuntelen Mozartia. Musiikki on kaikista ihmisen aikaanasaamista äänistä ainoa, johon ei ole kätketty orjuuden eikä herruuden tahraa.

Maa on pukeutunut parhaimpiinsa. Valkea neitsyt odottaa joulua. Koskikara keikuttelee kivellä. Lapissa tuuli kiskoo kolmeakymmentäviittä astetta pakkasta. Lounais-Suomessa kuikuilee pieni matalapaine. Puoli metriä uutta lunta. Luistava keli. Lumi pöllyää ja haittaa vain tieliikennettä. Ihmiset yöpyvät lentokentillä. ”Minä hiihtelen hankia hiljakseen, minä hiihtelen siskojen kanssa…”

Mäkäräinen jälleen palkintokorokkeelle. Hyttynen kusi mereen. Leijonat umpisurkeita. Jään kerääntyminen laivojen rakenteisiin on kohtalaista Pohjois-Itämeren itäosassa ja Ahvenanmerellä. Muualla maassa vallitsee normaali talvikeli.

Sahtivaari ei vaan usko, etteivät suomalaiset halua Natoon, vaikka Katainen tuntisi itsensä kuinka ulkopuoliseksi. Tietäisivätpä vain miten syrjäytetyiksi tuntevat itsensä Suomen köyhät.

Venäjä on kutsunut koolle YK:n hätäkokouksen Koreoiden tilanteen takia. Hullut eivät saa koskaan tarpeekseen sodista.

Unessani kuvat kulkevat: Teroitan lyijykyniä, terät katkeilevat eikä mikään onnistu. Etsin asemalla aikatauluista oikeaa lähtöaikaa ja numerot on kirjoitettu oudoilla kirjamilla. Myöhästyn. Eksyn. Kun herään, muistan, miten helppoa ja vaivatonta oli olla kuollut.

Metsän reunassa kuu on suuri, sillä puut antavat sille mitan. Keskellä taivasta kuu on pieni, koska ei ole mitään, mihin verrata. Paitsi tähdet, jotka vilkuttavat kaukaa menneiisyydestä. Kuu on aina sama enkä usko, että siellä olisi kukaan koskaan käynyt.

Lunta tulee yötäpäivää: ylhäältä, alhaalta, edestä ja takaa. Kinokset hukuttavat ihmiset, talot ja tavarat. Autot hukkuvat lumeen ja lentelevät pitkin penkkoja. Tuiskaa ja pyryttää. Käynnissä on raivoisa sota lumisotkua vastaan. Tuuli ulvoo. Puut kaatuvat. Hengitys jäätyy. Kaikki puhuvat oudosta sääilmiöstä, jota ennen kutsuttiin talveksi.

Herkeämätön tuuli puhaltaa lävitseni, vaikka kivet eivät minun tahdostani liiku. Valo palaa kaiken yötä. Ketään ei tule. Joutsenet lentäneet pois. Kuuntelen omaa sydäntäni. Se on alkanut jätättää. Julmuus on meidän jokapäiväinen leipämme. Pitää vain opetella tislaamaan kärsimyksestä iloa niin kuin kriitikko oppii nauramaan itselleen.