maanantai 13. joulukuuta 2010

Herkeämätön tuuli puhaltaa lävitseni, vaikka kivet eivät minun tahdostani liiku. Valo palaa kaiken yötä. Ketään ei tule. Joutsenet lentäneet pois. Kuuntelen omaa sydäntäni. Se on alkanut jätättää. Julmuus on meidän jokapäiväinen leipämme. Pitää vain opetella tislaamaan kärsimyksestä iloa niin kuin kriitikko oppii nauramaan itselleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti