Ny se päivä sit taas kukonaskelan verran pirentyy. Viäl saa nauttii sinisist illoist ja aamuist. Ei ol sit enää tätä mahrottoman kaunist sinist. Sit aurinko nousee joka aamu vaan korkeemmal ja porottaa päin naamaa jo ennen kun on kerkiny hereil. Linnut lauva, lumet sulava ja katit mouruu. Katoilt roikkuu pitkii jääpuikoi. Se on sit ohitte tääkin talvi. Tänäpän on aatonaatto enkä mää ol tehny mitään. Pannu vaan tähren ikkunaan ja polttanut kynttilöi. Eikä men taattokaa kuusen hankintaan. Saa ny olla tämmöttis tää joulu.

”Maailmassa on paljon ongelmia, jotka pitäisi korjata. Jokaisella ihmisellä on vain yksi elämä, joka pitäisi käyttää näiden epäkohtien poistamiseen”, sanoi Julian Assange iltauutisissa.

”Paha on maailmassa, se on meissä, se näyttää erottamattomasti kuuluvan elämään. Silti ihmiskunnan historian valoisa ja kaunis puoli puhuttelee meitä, äänellä jota ei tukahduta mikään: se tekee meidät onnelliseksi ja lohduttaa meitä, kehottaen ja mieltämme liikuttaen, tuoden toivon tuulahduksen olemassaoloomme, joka usein näyttää niin toivottomalta. Ja samoin kuin me rauhaa rakastavat tiedämme, ettemme ole pahasta vapaat, niin toivomme, että myös toisissa säilyisi mahdollisuus havahtua ymmärtämään ja rakastamaan”, sanoi Hermann Hesse helmikuussa 1955.
(Hermann Hesse, Sanat kuin taika, WSOY 1988)

Taas talvipäivä seisahtuu.

Naapurin koira haukahtaa. Vaikenee. Haukahtaa. Vaikenee. Tutkakuvassa on pilvikaikua. Koko päivän kuuntelen Mozartia. Musiikki on kaikista ihmisen aikaanasaamista äänistä ainoa, johon ei ole kätketty orjuuden eikä herruuden tahraa.

Maa on pukeutunut parhaimpiinsa. Valkea neitsyt odottaa joulua. Koskikara keikuttelee kivellä. Lapissa tuuli kiskoo kolmeakymmentäviittä astetta pakkasta. Lounais-Suomessa kuikuilee pieni matalapaine. Puoli metriä uutta lunta. Luistava keli. Lumi pöllyää ja haittaa vain tieliikennettä. Ihmiset yöpyvät lentokentillä. ”Minä hiihtelen hankia hiljakseen, minä hiihtelen siskojen kanssa…”

Mäkäräinen jälleen palkintokorokkeelle. Hyttynen kusi mereen. Leijonat umpisurkeita. Jään kerääntyminen laivojen rakenteisiin on kohtalaista Pohjois-Itämeren itäosassa ja Ahvenanmerellä. Muualla maassa vallitsee normaali talvikeli.

Sahtivaari ei vaan usko, etteivät suomalaiset halua Natoon, vaikka Katainen tuntisi itsensä kuinka ulkopuoliseksi. Tietäisivätpä vain miten syrjäytetyiksi tuntevat itsensä Suomen köyhät.

Venäjä on kutsunut koolle YK:n hätäkokouksen Koreoiden tilanteen takia. Hullut eivät saa koskaan tarpeekseen sodista.

Unessani kuvat kulkevat: Teroitan lyijykyniä, terät katkeilevat eikä mikään onnistu. Etsin asemalla aikatauluista oikeaa lähtöaikaa ja numerot on kirjoitettu oudoilla kirjamilla. Myöhästyn. Eksyn. Kun herään, muistan, miten helppoa ja vaivatonta oli olla kuollut.

Metsän reunassa kuu on suuri, sillä puut antavat sille mitan. Keskellä taivasta kuu on pieni, koska ei ole mitään, mihin verrata. Paitsi tähdet, jotka vilkuttavat kaukaa menneiisyydestä. Kuu on aina sama enkä usko, että siellä olisi kukaan koskaan käynyt.

Lunta tulee yötäpäivää: ylhäältä, alhaalta, edestä ja takaa. Kinokset hukuttavat ihmiset, talot ja tavarat. Autot hukkuvat lumeen ja lentelevät pitkin penkkoja. Tuiskaa ja pyryttää. Käynnissä on raivoisa sota lumisotkua vastaan. Tuuli ulvoo. Puut kaatuvat. Hengitys jäätyy. Kaikki puhuvat oudosta sääilmiöstä, jota ennen kutsuttiin talveksi.

Herkeämätön tuuli puhaltaa lävitseni, vaikka kivet eivät minun tahdostani liiku. Valo palaa kaiken yötä. Ketään ei tule. Joutsenet lentäneet pois. Kuuntelen omaa sydäntäni. Se on alkanut jätättää. Julmuus on meidän jokapäiväinen leipämme. Pitää vain opetella tislaamaan kärsimyksestä iloa niin kuin kriitikko oppii nauramaan itselleen.

Verkkaan kiitävät päivät kuin siivillä. Oma hitaus on kääntäen verrannollinen päivien lentoon. Sinistä riittää aamusta iltaan. Talvipäivänseisaukseen tahtoisin jäädä. Luomisen ihme tapahtuu lukemisessa. Teksti on tuttu, mutta minä en saa sitä syttymään.

Pakkanen kiristyy. Kaakkois-Suomessa tuulee ja sataa lunta. Jouluun on aikaa enää runsas viikko. Mustarastas kuopii lunta kaksin jaloin. Glögi palaa pohjaan. Pullapojat palavat. Kiire! Kiire! Kiire! Taivaalla kuunsirppi huutaa kita ammollaan apua.

Joki hengittää kevyesti ohutta usvaa. Taivaalle levittyy auringon kulta, puiden oksille kuura ja kimallus. Lumi linnassa hohtaa kupoliin asti. Tänään on Kyllikinpäivä. Minun äitini nimipäivä. Eilen purin kynteni poikki ja nyt sattuu ikävä sormeen.

Kukaan tiedemies ei usko aivoissa olevaan pikkumieheen, homunculukseen. Kaikki me kuitenkin tunnemme homunculuksen yhden harhakuvan: minän. - Kaikkien asioiden periaate on vesi, sillä kaikki on vettä ja veteen kaikki palautuu, sanoi Thales Miletoslainen (625-547 eaa). Kun metsään menee, niin kotiin katsoo. Kun kotiin tulee, niin metsään katsoo.

Aamu on sininen. Ohotanmeri tyrskyää. Kamtšatkan niemimaalla kuumat lähteet tuottavat vulkaanista lämpöä. Minun isäni oli linja-autonkuljettaja. Hän toi kotiin matkustajien hylkäämiä sanomalehtiä hellan ja uunien virikkeiksi. Me leikkasimme niistä mustavalkoisia joulupukin ja tonttujen kuvia. Me teimme kauppapaperista vihkoja, joihin liimasimme kuvat keitetyllä perunalla. Läetän Ossi Kähmille terveisiä!

Tarinassa Tor ajaa kahden vuohipukin vetämillä vaunuilla pitkin taivasta. Mummuni tiesi tämän, minä olen sen lukenut. Suuret hiutaleet leijailevat viistosti ohi ikkunan. Taivas on tasaisen harmaa. Yhtään varjoa ei näy. Kinokset kasvavat. Tontut hiipivät nurkissa. "Kyl se siit valkentuu", oli isälläni tapana sanoa usein.

Koko päivän on satanut lunta niin hiljaa kuin soisivat kellot kaukana jossain. Kaksi hämärää vastakkain. Kaksi pimeää. Pian lumihiutaleet muuttuvat kyyneliksi, virtaavat mereen eikä niitä enää ole.